Linja-automatkalla törmää erilaisiin ihmisiin. Kuskina on reipas, hieman elämää nähnyt herra, joka viihdyttää kanssa matkustajia laulamalla. Etupenkillä istuu raskaana oleva nainen, ihan turvallisuus syistä. Matkustajia on eri-ikäisiä: on yli 70-vuotias rouvashenkilö ja sitten juuri täysi-ikään päässyt poijankloppi. Tunnelma on leppoisa ja mukava, kotoinen. Kun kuuntelee tarkkaan voi kuulla, kuinka joku laulaa vanhaa joululaulua. Linja-auto on matkalla Oulusta Kajaaniin. Tarkastellessa vielä hetken matkustajia, voi huomata kuinka takaosassa on harvemmin istuttua. Viimeisellä penkillä, ikkunan puolella istuu nuori naispuolinen henkilö joka tuijottaa murheellisen näköisenä ulos ikkunasta. Hänen vieruspenkki on tyhjä ja siihen on nostettu musta muovipussi jota koristaa teksti ”mekka”. Tyttöä lähimpinä olevat viisi henkeä nukkuvat joten tyttö saa olla ihan rauhassa omissa oloissaan. Kukaan ei tiedä mitä hänen päässä liikkuu.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

”Kuulin kolibrin ja itkin vuoksesi”

Muitten nukkuessa ympärilläni voin keskittyä vain omiin ajatuksiini eikä haittaa jos näytän murheelliselta. Kukaan ei tule, eikä kenenkään tarvitse tulla kysymään että mikä on hätänä. Sillä vaikka minulla olisikin jokin hätänä, ei kukaan voisi auttaa. Matkaa on vielä hieman jäljellä ennen kuin olemme Kajaanissa joten voin rauhassa tuijotella ulos pimeyteen ja muistella. Muistella niin hyviä kuin kipeitä asioita. Tosin tällä kertaa vain kipeät, surulliset muistot täyttävät pääni. Joku arvaa kuitenkin oikein mitä muistelen joten en mainitse sitä nyt tässä. En voi välttyä kyyneliltä mutta onneksi olen viisastunut ja ottanut mukaan nenäliinoja. Olen onnellinen että muut ympärilläni nukkuvat. Tunnen kuinka sydämeen sattuu enkä haluaisi enää muistella näitä asioita. Mutta minkäs ihminen itselleen voi. Vaihteeksi sydämeni itkee taas verta enkä haluaisi sitä. Jos voisin tehdä elämässäni yhden asian uudelleen, niin olisin tehnyt kesällä sen toisen valinnan. ”minä olin hölmö, panin peliin koko elämän” minusta olisi ihanaa jos sydämeni voisi vain unohtaa menneet ja parantua. Kaupungin valojen kajastus havahdutti minut ja voin kuivata kyyneleet, hymyillä ja olla reippaan näköinen sillä kaikkihan on hienosti. Ei minulla ole hätää. Kun on kulissit pystyssä, kukaan ei kysele turhia. No, ehkä huomenna on parempi päivä.