minua masentaa tai ahdistaa tai jotain...taas vaihteeksi. millonpa minulla olisi mistään muusta kirjotettavaa kun tästä samasta, vanhasta asiasta. mutta niin, samakait se on mistä sitä vuodattaa...

minua itkettää...vähän niiku muutamana aikaisempanakin päivänä...mutta minulla menee hyvin. vielä paremmin jos voisin juuri nyt vain kadota. olla tuntematon, yhtään kenenkään tunnistamattomana. ilman tätä pettymystä, surua, ahdistusta mitä tunnen sisälläni.

olenko puhunut tästä kenellekkään? kyllä olen...monellekkin. mutta mitä he loppu peleissä voisivat tehdä? eivät oikeastaan mitään. kukaan ei voi ottaa ahdistusta pois, ei kyynelten tuloa lopettamaan...mutta ei kait tässä voi kun nousta ylöspäin elämässä. vaikka kuinka se tuntuu nyt mahdottomalta...ja kun pääsen nukkumaan olen taas päivän lähempänä päivää jolloin nään taas sinut.